Koronavirustilanteen aiheuttamia kokoontumisrajoituksia on lievennetty ja täten myös shakkikerhon ovet aukeavat ensi maanantaina 1.6.! Ovet aukeavat totuttuun tapaan klo 17.30 ja ohjelmassa on ainakin nuorille suunnattua opastusta ja kisaamista.
Paikalle toivotaan myös varttuneempaa kerhon jäsenistöä, vaikka kesän ehtoopuolella ei tänä vuonna häämötä SM-joukkueblixtit. Minä ja/tai Havumäen Jani pyrimme olemaan kerholla peli-iltoina, mutta olisi hienoa saada paikalle muitakin jakamaan shakkitietämystään ja pelaamaan.
Edelleen vallitsevan, joskin heikentyneen, epidemian takia pyydän huomioimaan muutamia asioita kerholle tullessa:
- Sairaana kerholle ei saa tulla.
- Jokainen arvioi itse, kannattaako kerholle tulla (riskryhmäläiset yms.).
- Huolehditaan käsihygieniasta. Kerholle tullessa pestään kädet ja pelien välissä kädet desinfioidaan. Hommaan kerholle käsidesiä.
- Huolehditaan turvaväleistä. Laudat asetetaan riittävän väljästi ja vältetään fyysistä kontaktia (kättely yms.).
Kohta alkaa koululaisilla ja opettajilla kesäloma, nähdään kerholla!