Noniin, pikkuhiljaa uusi joukkueiden suomenmestaruusturnaus tekee tuloaan tulevana viikonloppuna.
Edelliskausi aiheutti Kymen Shakissa vähän närää, koska luovutimme sarjapaikan koronan vuoksi, ja vähän sen jälkeen koko kausi keskeytettiin, ja silti saimme rangaistukseksi joukkueen putoamisen kakkosdivariin. Tietenkin meillä Kymessä rangaistukset kärsitään yleensä ilman mutinoita, mutta tässä jos Kymen Shakki olisi päässyt korona tauon jälkeen takaisin pelaamaan, niin meiltä ei olis tainnut jäädä kuin yks peli välistä.
No kuitenkin onnella ja vähä tuurillaki säilyttii lopulta ykkösdivarissa. Ehkä suomen shakkihistorian nopein lasku ja nousu. 😂 No voi olla et ennenki käyny vastaavaa.
Miä lähen ihan hyvillä mielin pelaamaan. Mul oli aikasemmin vähän pelkona kun joukkueita aloin kasaamaan ensin kesällä blixtiin ja nyt tähän, että näinköhän on piiiitkäään tauon jälkeen ajautuneet toisten kerhojen houkutuksiin ja pelaajia ei olekkaan enää jäljellä tai vielä pahempaa, että ovat löytäneet jotain muuta sen tilalle. 😲
Tämä pelkohan osoittautui täysin turhaksi. Päinvastoin vaikutti siltä, että pieni tauko lisäsi monien innostusta päästä taas pelaamaan. Melkein saatiin neljä joukkuetta blixteihin. Nyt saatiin hieno pelaajalista alkaviin kisoihin.
Miä tietenki toivon, että joukkue pärjää hyvin ja noustais ykkösestä liigaan, mut ainaki tällä kaudella sitä tärkeämpää mulle on se, että kerhomme pelaajista tuntuu hyvältä lähteä pelaamaan ja että itse pelaaminen on innostavaa ja mukavaa. Et sama se voittaako vai häviääkö pelin, kunhan tykkää omasta pelistään.
Ensimmäinen peli on siis lauantaina Helsingissä Shakkiareenalla. Silloin vastaan tulee käpylän shakkikerho, jolle olen jo sähköpostitse lähettänyt uhkailuviestejä kuinka tulemme veren himoissa hakemaan heidän päänahkojaan.
Sunnuntaina sitten onkin kotipeli kerhollamme Lahden shakkikerhoa vastaan. Heille en ole lähettäny vielä uhkailuviestejä, ainoastaan osoitetietoja perille..
Molempina päivinä pelit alkaa kello 12 ja niitä voi tulla paikan päälle katsomaan. Miä itse menen kerholle jo viimeistään yhdeltätoista ja silloin voi tulla jo kahville sinne.
Pelatkaa hyvin ja iloitkaa saapuvasta syksystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti